Johtajuusklinikka

Valkoisen Talon Coachingklinikka tuottaa johtajuus- ja esimiespalveluja sekä mielen hyvinvointipalveluja. Palvelut tähtäävät ennaltaehkäisevään ja kokonaiskuntoisuutta tukevaan toimintaan. Kehitämme ja jalkautamme uusia toimintamalleja vastaamaan ihmisten nykyisiin ja muuttuviin tuen tarpeisiin. Klinikka toimii tiiviissä yhteistyössä klusterissa olevien muiden työterveyspalveluyhtiöiden kanssa.

Valkoinen Talo coachingklinikkaketjun tehtävänä on auttaa ihmistä pääsemään lähemmäksi omaa sisintään, minuuttaan. Ihmisellä on sisäänrakennettu tarve kasvaa ja kasvun tuloksena mahdollisuus itsensä toteuttamiseen. Itsensä toteuttamisessa näyttäytyvät myös toivon ja ilon elementit.

Luotettava kumppani, joka kuuntelee ja valmentaa tuloksellisesti.

Kuka olet, minne menet ihminen?

Valmennusprosesseissamme olemme havainneet ilmiön, joka kertoo ihmisten pahoinvoinnista. Ihmiset eivät tunnista omia voimavarojaan. Ikään kuin koko minuus ja toivo sen löytymisestä olisi hukassa. Mikäli ihminen kokee, että vuoropuhelu oman sisimmän kanssa on estettynä, on silloin myös vaikea kantaa vanhemmuutta perheissä ja johtajuutta sekä vastuuta työyhteisöissä ja organisaatioissa. Tätä ilmiötä pidämme vakavana tulevaisuutta uhkaavana asiana ja haluamme osaltamme auttaa ihmisiä ja yhteiskuntaa kulkemaan terveenpään suuntaan ja näin oivaltamaan ja ymmärtämään kokonaisvaltaisen ihmiskäsityksen ja ihmisyyden olemus. Kysymmekin ”kuka olet ja minne menet ihminen”?

Sisäisten voimavarojen löytämisen oivallus

Pyrimme valmennuksillamme ihmisen psyykkisen kestokyvyn lisäämiseen. Samalla vahvistetaan myös fyysistä ja ammatillista kuntoisuutta sekä valmennetaan sosiaalisemotionaalisia taitoja.

Lisääntynyt depressio, työuupuminen, työvoimapula sekä suuret sairauspoissaolojen määrät herättävät toimimaan ennaltaehkäisevässä, johtajuutta, vanhemmuutta sekä ihmisen sisäistä vuoropuhelua tukevassa toiminnassa valtakunnallisesti. Loppuun palaminen on monien tekijöiden summa ja se on muodostunut lähes kansantaudiksi, joka invalidisoi yhä useampia ja yhä nuorempia ihmisiä pitkiksi ajoiksi pois työelämästä väistämättä mitään ikäluokkia, ammattiryhmiä tai koulutustasoja.

Toteutus, tutkimus, taustateoriat ja ihmiskäsitys

Toteutamme koulutus- ja valmennusohjelmiamme prosessuaalisina, pitkäkestoisina, ihmistä/yhteisöä voimaannuttavilla toimintamalleilla. Ihmiskäsitys muodostuu hermeneuttisesta filosofiasta, holistisesta kokonaisnäkemyksestä sekä psykodynaamisesta ihmisyyden ymmärtämisestä. Tutkimus- ja kehittämistyön lähteinä ovat myös kokemuksellinen oppiminen, asiakastyössä muokattu teoria, sekä valmennettavien omien tietojen ja taitojen integroituminen persoonnallisuuteen.

Valmennuspalveluitamme

  • Johtajuus- ja vuorovaikutusklinikka
  • Stressi- ja uniklinikka
  • Liikunta- ja terveysklinikka
  • Senioripalvelut ja soveltavan tutkimuksen klinikka
  • Strategialähtöinen Business/Leadership Coaching
  • Johtajuusvalmennus/coaching yksilö- ja ryhmätasolla sekä kokonaiskuntoisuuden palvelut
  • Johtajuusklinikka, Intensiivi-istunnot, konsultaatiot, fyysisen kunnon testaukset ja ohjelmat
  • Johtoryhmien coaching-palvelut
  • Esimiesten ja esimiesryhmien Coaching sekä kokonaiskuntoisuuden palvelut
  • Ikäjohtamisen palvelukokonaisuudet
  • Kriisi- ja turvallisuusjohtaminen
  • Yhteisödynaaminen johtajuuskoulutus (pitkä, 1 v)

Kaikkiin palveluihimme on liitettävissä valmennukset musiikin avulla sekä fyysisen kuntoisuuden testaus ja kehittäminen.

Suunnittelemme ja toteutamme yksilö-/ryhmäkohtaiset tavoitteelliset kokonaiskuntoisuuden kehittämisohjelmat.

  • Työyhteisökartoitukset ja voimavarat työssä -kyselyt
  • Yksilö- ja ryhmäcoaching
  • Työyhteisön kehittäminen
  • Työnohjaus
  • Työyhteisökoulutukset
    • Johtajuusvalmennus
    • Ryhmänohjaajakoulutus
    • Turvallisuus- ja Kriisijohtaminen
    • Vuorovaikutus-sosiaalis-emotionaalinen valmennus ja seminaarit
  • Stressi-, palautumis- ja terveysliikunta-analyysit
  • Uniryhmät
  • Kuntotestaukset
  • Liikuntaohjelmat
  • Ravintoneuvonta
  • Henkilökohtainen kunto-ohjaus
  • Urheiluvalmennus

Lisäksi kauttamme

  • Lääkäripalvelut
  • Fysioterapiapalvelut

Seniorit työiässä ja eläkkeellä.

  • Hyvä mieli – Terve Keho – Psykofyysissosiaalinen kokonaiskuntoisuuden kehittämisohjelma ja toteutus julkiselle sektorille
  • Senioriryhmät ja yksilövalmennus
  • Ikääntymisen merkit kehossa ja mielessä
  • Seminaari- ja koulutuspäivät
  • Johdon coaching
  • Huolto-ohjelma johtajille
  • Stressi-, palautumis- ja terveysliikunta-analyysit sykevariaatiomenetelmällä
  • Kuntotestaukset ja liikuntaohjelmat
  • Luennot, seminaarit ja internaatit

Kaikkiin palveluihimme on liitettävissä valmennukset musiikin avulla sekä fyysisen kuntoisuuden testaus ja kehittäminen.

Suunnittelemme ja toteutamme yksilö-/ryhmäkohtaiset tavoitteelliset kokonaiskuntoisuuden kehittämisohjelmat.

Yrityksille, julkishallintoon sekä ammattiliitoille suunnatut palvelut, myös internaattimuotoisina.

  • Hyvä Mieli – Terve Keho – Psykofyysissosiaalinen kokonaiskuntoisuuden kehittämisohjelma
  • Mielenterveyden palvelut
  • Ikääntymisen merkit kehossa ja mielessä
  • Seminaari- ja koulutuspäivät
    • Ryhmänohjauksen perusteet
    • Sukupuolitietoisuus – Naisen ja miehen kokemistavan erilaisuus
    • Seksuaalinen tietoisuus -seminaarisarja
    • Unet – Minulta, minulle, minusta -seminaarisarja
    • Hyvä Mieli – Terve Keho -luentosarja
    • Musiikki mielen avaajana seminaarisarja
    • Liikunnan ilo ja liikuntalajit yksilöille ja ryhmille

Avoimet ryhmät

  • Kirjoita elämäntarinasi
  • Uniryhmä
  • Stressiryhmä